maanantai 8. lokakuuta 2018

Lumoava Lasagne


Perjantaina pizzaperjantai-pizza vaihtui lasagneen.  Lasagne oli lapsena yksi suosikki ruuistani ja on kyllä edelleenkin. Tällä kertaa herkullisen kuuloinen ohje löytyi Yhteishyvästä (Lumoavan lasagne) ja oikein mehevää ja herkullista lasagnea valmistuikin.

Lumoava lasagne

jauhelihakastike:
400 g jauhelihaa
1-2 sipulia
muutama valkosipulinkynsi
70 g tomaattisosetta
1 tl kuivattua basilikaa
1 tl kuivattua timjamia
1/2 tl suolaa
1/4 tl rouhittua mustapippuria
500 g tomaattimurskaa
3 dl vettä
1 lihaliemikuutio

juustokastike:
30 g voita
1 dl vehnäjauhoja
1l maitoa
250 g sulatejuustoa
valkopippuria
suolaa

pinnalle:
1dl juustoraastetta

  • Ruskista jauheliha korkeareunaisessa pannussa, lisää joukkoon silputtu sipuli ja valkosipuli. Anna sipulien paistua hetki. Lisää tomaattisose, mausteet, tomaattimurska, vesi ja liemikuutio. Kiehauta ja hiljakseen kiehumaan.
  • Sulata voi pinnoitetussa kattilassa. Sekoita joukkoon jauhot ja kiehauta. Lisää maito vähitellen, koko ajan sekoittaen. Keitä hetki. Lisää pilkottu sulatejuusto ja keitä sekoittaen, kunnes juusto on sulanut. Mausta lopuksi valkopippurilla ja suolalla.
  • Voitele lasagnevuoka. Levitä pohjalle jauhelihakastiketta, niiden päälle lasagnelevyjä, sitten jauhelihakastiketta ja sen päälle juustokastiketta. Toista kerrokset pari-kolme kertaa, siten, että päällimmäisen lasagnelevykerroksen päälle tulee vain juustokastiketta. Ripottele pinnalle juustoraaste ja laita vuoka paistumaan 200 asteiseen uuniin noin 45 minuutiksi. Paistamisen jälkeen peitä lasagne foliolla, ja anna vetäytyä vähintään 20 minuuttia.
  • Voit valmistaa lasagnen jo edellisenä päivänä, ja lämmittää uudelleen ennen tarjoilua. Rakenne tiivistyy ja maku vain paranee.

2 kommenttia:

  1. Nam, näyttää niin herkulliselta!
    Taidankin seuraavaksi kokeilla tuota sulatejuustoa lasagneen.
    Tein tosiaan lauantaina kunnon bolognesekastikkeen lasagneen, mutta en ihan ollut täysin tyytyväinen siihen valkokastikkeeseen. Mies oli kyllä sitä mieltä, että olen taas ihan liian kriittinen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin tuon koostumuksesta. Sulatejuusto sopi kyllä oikein hyvin. :D Seuraavana päivänä vieläkin parempaa. :P

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...