perjantai 13. lokakuuta 2017

Marenki-omenapiirakka


Tämä on sama ohje, kuin marenki-raparperipiirakassa, mutta raparperit on vain vaihdettu omenoihin. Niin hyvää! Paranee vain vanhetessaan, mutta on niin hyvää, että ei siitä meinaa jäädä palaa vanhentumaan. Piirakasta voi myös tehdä gluteenittoman vaihtamalla vehnäjauhot gluteenittomaan vaaleaan jauhoseokseen ja ensimmäistä paistoaikaa hieman pidentää.

Suussa sulava marenki-omenapiirakka (26 cm vuoka)

pohja:
100 g voita
1 dl sokeria
2 kananmunan keltuaista
1 tl leivinjauhetta
1 tl vanilijasokeria
2 dl vehnäjauhoja
½ dl mantelijauhetta (tai ½ dl vehnäjauhoja)
3 - 4 omenaa
(kanelia, mantelilastuja)

marenki:
2 kananmunan valkuaista
½ dl sokeria

  • Vaahdota huoneenlämpöiset rasva ja sokeri. Vatkaa keltuaiset hyvin sekaan. Yhdistä jauhot ja lisää ne taikinaan ja sekoita tasaiseksi. Taputtele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Ripottele pohjan päälle pilkotut/lohkotut omenat ja kanelia.
  • Paista 200-asteessa uunin alimmalla tasolla tai uunin pohjalla 15min. 
  • Vaahdota valkuaiset ja lisää samalla joukkoon sokeri pienissä erissä. Marenki on tarpeeksi kovaa, kun vaahto pysyy kulhoa kallistettaessa paikallaan. Levitä marenki piirakan päälle ja kypsennä piirakkaa vielä 10min.

8 kommenttia:

  1. Vautsi kun näyttää hyvältä ❤️
    Tuosta voi innossaan vahingossa nielaista nuo koivunlehtikoristeetkin.
    Erittäin hyvä juttu että munat menevät tasan eikä jää yli keltuaisia eikä valkuaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pala häviää lautaselta todellakin niin nopsaa, että lehti voi mennä siinä samassa. Itsekkin havahduin yhtäkkiä ottamasta jo kolmatta palaa. :,D

      Poista
  2. Tätä olen kuullut kehuttavan, kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  3. Voi että kuinka hyvän näköistä, nam..♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun piti tehdä tätä nyt syyslomalla, mutta saas nähdä onnistuuko enää. Nyt on ollut kahtena yönä pakkasta, joten omenoistakin tuli pakkasen puremia. :D Tämän piirakan voi myös tehdä pakastemarjoistakin. :)

      Poista
  4. Vau mikä herkku! Omena ja marenki on kyllä ihana yhdistelmä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä piirakka on niiin hyvää pakastemustikoistakin tehtynä! :P

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...