torstai 12. syyskuuta 2019

Porkkana-kinuski nakukakku


Osallistun tällä super herkullisella ja helpolla porkkana-kinuski nakukakku ohjeella
Parhaat Ruokablogit 2019 syyskilpailuun.
Kilpailun voittaja määräytyy 14.09.2019 alkavan yleisöäänestyksen perusteella.
Käykäähän sitten äänestämässä suosikkejanne. 

Porkkanat menestyvät meidän lavakasvimaissa erityisen hyvin, joten porkkanaleivokset kuuluvat meidän syksyyn. Porkkanakakku on ehdottomasti yksi suosikki leivoksistani. 
Ohje on helppo. sekoitellaan vain aineksia keskenään mitään vatkailematta. Onnistuin kuitenkin tällä kertaa hieman sössimään tuon kinuskin kanssa ja keitin sitä hieman liikaa. Tähän yli keittämiseen oli syynä pieni kymmenen viikkoinen keittiömestari, joka sattui juuri tarvitsemaan hieman apuani.
Porkkana nakukakku on ilman kinuskiakin super herkullista, joten kinuskin voi jättää kokonaan poiskin tai kakkupalan kanssa voi tarjota vaikka valmista kaupan kinuskikastiketta. 

Porkkana-Kinuski Nakukakku 

3 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 ½ dl sokeria
1 ½ dl juoksevaa margariinia
n. 3 dl (150 g ) porkkanaraastetta
2 kananmunaa

täyte/kuorrute:
50 g voisulaa
n. 2-3 dl tomusokeria maun mukaan
200 g maustamatonta tuorejuustoa

kinuskikastike:
1 dl kermaa
1 dl fariinisokeria

  • Sekoita ensin kuivat aineet keskenään ja lisää sen jälkeen loputkin aineet hyvin sekoittaen.
  • Kaada taikina kahteen 15 cm voideltuun irtopohjavuokaan.
  • Paista 175 asteessa noin 35 minuuttia uunin alatasossa.
  • Halkaiset jäähtyneet kakkupohjat.

  • Sulata rasva täytettä/kuorrutusta varten ja sekoita joukkoon notkistettu tuorejuusto ja tomusokeri. 
  • Levitä kuorrutetta kakukerrosten väleihin sekä sivuille ja päälle. Vedä terävällä veitsellä tai nuolijalla kakun reunat ja päällinen tasaisiksi.

  • Keitä kerma ja fariinisokeri kattilassa (n. 8 - 10 min) kinuskiksi. Kinuski on valmista, kun tiputat seosta kylmään veteen ja se jähmettyy. 
  • Kaada kinuskikastike kakun päälle. Anna valua hiukan reunojen yli. Tai tee kinuskista pelkästään valumäjälkiä kakun reunaan.


2 kommenttia:

  1. oijoi, näyttää aivan ihanalta! Tuo kinuski varmaan kruunaa kaiken.

    VastaaPoista