tiistai 17. syyskuuta 2019

Jauheliha-kanttarellipizza

Viime vuoden tavoin ei tänäkään vuonna ole pystynyt kanttarelli sadolla hehkuttamaan. 
Sen verran kuitenkin sieniä kissan kanssa löysimme, että herkullisen pizzan sain niistä pyöräytettyä.

Jaheliha-kanttarellipizza

1 pss kuivahiivaa
2 dl vähän kättä lämpimämpää vettä
n. 5 dl vehnäjauhoja
vajaa 1 tl suolaa
½ dl öljyä

400 g jauhelihaa
ketsuppia
purjo (tai sipuli)
voita paistamiseen
kanttarelleja
juustoraastetta
(pizzamaustetta, mustapippuria, suolaa)


  • Sekoita veteen kuivahiiva. Lisää vispilän kanssa ensimmäinen desi jauhoja. Lisää joukkoon suola ja öljy. Alusta loput jauhoista käsin tai koneella. Kun taikinasta alkaa muodostumaan pallo ja se alkaa irtoamaan taikinakulhosta, alkaa jauhoja olemaan sopivasti. Painele käsin taikina pellille.
  • Paloittele kanttarellit ja purjo (sipuli). Laita kanttarellit kuivalle pannulle ja haihduta neste pois. Lisää voita ja purjot. Paista kunnes purjot hieman pehmenevät. Ruskista jauheliha ja mausta makusi mukaan. 
  • Levitä pizzan päälle ketsuppia, jauheliha ja kanttarelli-sipuliseos. Ripottele pinnalle juustoraastetta.
  • Paista uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia.


6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin on. Onneksi olin rohkea ja rupesin sientä käyttämään ruoanlaitossa vaikka en pitänyt niistä; nyt todellakin pidän. :D

      Poista
  2. oijoi, taatusti ihanaa pizzaa! Pakko testata. Kun nyt löytäis niitä kanttarelleja ensin. Nauratti tuo "Sen verran kuitenkin sieniä kissan kanssa löysimme..." Oliko oikeasti kissa mukana sienimetsällä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Kisu oli mukanani. Hyvän apajan löydettyäni niin se heittäytyy sammalmättäälle pötköttelemään, muuten se pysyttelee ihan vieressäni ja tutkii löydöksiäni uteliaana. Ihan paras suloinen
      sienestäjä kamuni. <3 :D

      Poista
  3. Ihana sienestäjäkissa!! <3
    Mekin ollaan löydetty vain yhden kastikkeen verran kantsuja. Olisin halunnut tehdä pekoni-kanttarellipiirakkaa, mutta sienet vaan puuttuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla tien toisella puolella saattais kanttarellejä ollakkin, mutta siel on myös punkkeja! Nuo öttiäiset on lisääntyneet valtavasti. Vähän, kun poikkeaa tieltä niin jo reittä pitkin tuollainen iljetys kävelee. :/

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...