tiistai 1. syyskuuta 2020

Helppo kinuskiomenakakku


Porkkanakakulle löytyi kilpailija. Rakastan porkkanakakkua, mutta koska puut notkuu tällä hetkellä omenoista niin päätin kehitellä tästä klassikosta omena version. Onnistuin! Tämä ihanan mehevä ja makea kakku vie todella kielen mennessään. Valmistuu aineet vain keskenään sekoittaen. Laitoin vain raastetta, mutta seuraavan kerran haluan vielä enemmän omenan makua, joten lisään myös omenaa kuutioina. 

Helppo kinuskiomenakakku (21-24 cm irtopohjavuoka)

pohja:
3 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 ½ dl sokeria
1 ½ dl juoksevaa margariinia
n. 3 dl (150 g ) omenaraastetta
2 kananmunaa
(pieneksi kuutioituna omenapaloja)

kuorrute:
50 g voisulaa
3 dl tomusokeria
200 g kinuski tuorejuustoa
pinnalle: pähkinärouhetta/mantelirouhetta

  • Kuori ja raasta omenat.
  • Sekoita ensin kuivat aineet keskenään ja lisää sen jälkeen loputkin aineet hyvin sekoittaen.
  • Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan.
  • Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia uunin alatasossa.
  • Sulata rasva kuorrutusta varten ja sekoita joukkoon tuorejuusto ja tomusokeri (käytän tähän sähkövatkainta). Levitä kuorrute omenakakun pinnalle.
  • Maku vain paranee saatuaan levättyä jääkapissa seuraavaan päivään.

5 kommenttia:

  1. Oi nam! <3
    Tämä menee varmasti testiin vielä syksyn aikana.
    Nyt kun päivät on hieman alkaneet viilenemään ja illat pimenemään, niin kummasti alkaa omppuherkut maistumaan... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä maistuu yllättävän paljon porkkanakakulta ja voi nam tuo kuorrutus. :P

      Poista
    2. Toimii myös raparperilla tuunattuna, testattu on! <3

      Poista
  2. Oijoi, kuulostaa ja näyttää hyvältä! Menee testiin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...