tiistai 25. lokakuuta 2016

Köyhät Ritarit


Isäni ja appiukkoni kävivät eilen meillä vaihtamassa autoihinsa renkaat. Mieheni pyysi, että sulattaisin pakkasesta kaupan pullapitkon ja keittäisin koko poppoolle kahvit. Heitä ei sitten alkanutkaan kuulumaan sisälle. Pullapitko vaikutti kovin kuivalta, joten päätin hieman fiksata sitä odotellessa. Pakko laittaa resepti jo tänne talteen. Tuli niin hyvää pullaa, että koko pitko hävisi, ennen kuin edes kerkesin ajattelemaan valokuvausta (kuva lisätty jälkikäteen).

Köyhät Ritarit

1 muna
2 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria
pullapitko (vanha, kuivahtanut)
paistamiseen pullomargarinia (tai voita)

  • Vatkaa munan rakenne rikki ja sekoita joukkoon maito ja vaniljasokeri.
  • Viipaloi pullapitko viipaleiksi. Kasta pullaviipaleet munamaidossa. Ruskista pannulla kauniin ruskeiksi kummaltakin puolelta.

Tarjoile hillon ja kermavaahdon tai vatkatun vaniljakastikkeen kanssa.

torstai 20. lokakuuta 2016

Helppo pannari


Herkullinen pannukakku (33cm x 23cm)

4 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
½ dl sokeri
1 tl vaniljasokeria
½ tl leivinjauhetta
½ dl pullomargariinia
ripaus suolaa

  • Sekoita kaikki ainekset keskenään aloittaen maidosta, munasta ja sokerita. Seuraavaksi kuivat aineet ja lopuksi margarini. Anna turvota n. 15-30min. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan.
  • Paista 200-225 asteessa n. 30min.

lauantai 15. lokakuuta 2016

Kesäkurpitsa-fetapiirakka


Kesäkurpita-fetapiirakka

Pohja
100 g pehmeää voita
1 dl juustoraastetta
½ dl perunajauhoja
2 dl sämpyläjauhoja (vehnäjauhoja)
1 tl leivinjauhetta
½ dl kylmää vettä

Täyte
kesäkurpitsaa
paprikaa
chiliä
sipulia
suolaa, currya paprikajauhetta, valkosipulijauhetta mustapippuria, rakuunaa.
1 kananmuna
1prk kuohukermaa
fetajuustoa

  • Nypi pohjan kaikki ainekset keskenään, mutta lisää vesi aivan loppuvaiheessa. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
  • Kuori ja pilko sipuli. Pilko paprika ja cihili. Laita pannulle kuullottumaan öljytilkassa. (Kuori) kesäkurpitsa ja paloittele pienemmäksi ja laita pannulle muiden kasvisten joukkoon. Mausta suolalla, currylla, paprikajauheella, valkosipulijauheella, mustapippurilla, ja rakuunalla. Kaada täyte pohjan päälle. Murustele pinnalle fetaa.
  • Sekoita kuohukerma ja kananmuna keskenään ja kaada piirakan päälle. 
  • Paista 200 asteessa n. 40min


torstai 13. lokakuuta 2016

Herkullinen nakkikeitto


Nakkisoppa

nakkeja
perunaa
porkkanaa
kesäkurpitsaa
purjoa
kasvisliemikuutio
chiliä
paprikaa
vettä
suolaa, mustapippuria, currya, grillimaustetta, valkosipulijauhetta
tuoretta oreganoa (pizzamaustetta)
ketsuppia ja sinappia
soijakastiketta

  • Kuori ja kuutioi porkkanat, perunat ja kesäkurpita. Suikaloi puolet purjosta. Laita kasvikset kattilaan ja keitä kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä, kunnes kavikset ovat lähes kypsiä. 
  • Paloittele paprikat sopiviksi ja pilko chili pieneksi. Paista paprikoita ja chiliä pannulla voinokareen kera niin, että pehmenevät jonkin verran. Mausta currylla, grillimausteella. Suikaloi ja lisää loput purjosta paprikoiden joukkoon. Paista vielä hetki. Nostele paprikapaistos kattilaan kasvisten joukkoon. 
  • Paloittele nakit ja ruskista niitä hieman pannulla ennen keittoon lisäämistä. Mausta keitto ketsupilla, sinapilla, soijakastikkeella, mustapippurilla, oreganolla, valkosipulijauheella ja tarvittaessa suolalla. Hauduta hetki niin, että kaikki kypsyvät ja maut tasaantuvat.


Keiton seuraksi pyöräyttää nopeasti ja helposti, hiivattomat ja erittäin herkulliset sämpylät TÄLLÄ helppojen sämpylöiden ohjeella.

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Suklaaöveri-hyytelökakku


Suklaaöveri-hyytelökakku

Pohja
200 g Domino-keksejä
50 g voisulaa

Täyte
1 prk Flora vaniljakastiketta
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 levy Pandan valkosuklaata
1 levy Marabou suklaata (esim. daim tai minttukrokantti)
3 liivatetta
nestettä liivatteen liottamiseen (kuten tilkka pikakahvia)
koristeeksi esim. Bueno, Rainbow Milkkispatukoita, keksejä, suklaarusinoita

  • Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
  • Hienonna keksit (esim. pussia ja kaulinta apuna käyttäen) ja sekoita joukkoon voisula. Painele keksiseos irtopohjavuoan pohjalle.
  • Vatkaa vanillakastike kuohkeaksi vaahdoksi ja vatkaa joukkoon tuorejuusto.
  • Sulata valkosuklaa ja paloittele veitsellä toinen levy murusiksi. 
  • Kiehauta n. 1-2 rkl nestettä ja lisää joukkoon liivatteet. Anna hetki jäähtyä.
  • Sekoita suklaasula ja suklaamuruset vaniljatuorejuustovaahtoon ja sekoita vielä huolella liivateseoskin joukkoon.
  • Kaada täyte keksiseoksen päälle (kakun pinta saa jäädä kunnolla epätasaiseksi) ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään muutaman tunnin, mielummin yön yli. 
  • Koristele mieleiseksi ja viimeistele suklaaraidoituksella. 

torstai 6. lokakuuta 2016

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Nyhtökaurapata


Nyhtökaurapata

maustamatonta nyhtökauraa
porkkanaa
paprikaa
chiliä
riisiohraa
kermaa (kookoskermaa)
hernerouhetta
tuoretta tai pakastepinaattia
rakuunaa, suolaa, mustapippuria
kasvisliemikuutio
vettä
öljyä

  • Kuori ja pilko porkkanat. Paloittele paprika ja chili (poista siemenet). Kuumenna öljy kasarissa. Heitä kasariin kuutioidut porkkanat, pilkottu paprika ja chili ja kuullota hetken. 
  • Lisää riisiohra ja jatka vielä hetki kuullottamista. Lisää joukkoon hernerouhe, liemikuutio, vettä ja rakuunaa. Hauduta lähes kypsäksi ja lisäile vettä tarvittaessa.
  • Kuumenna nyhtökaura toisella pannulla pienessä öljytilkassa ja mausta se suolalla ja pippurilla. Kun riisiohra on lähes kypsää, lisää joukkoon pilkottu pinaatti sekä kerma ja hauduta kaikki kypsäksi siten, että kerma hieman vetäytyy. Lisää lopuksi nyhtökaurat riisiohraseoksen joukkoon ja mausta halutessasi vielä suolalla ja pippurilla. 


tiistai 4. lokakuuta 2016

Parhaat fudge-korvapuustit


4.10 vietetään kansainvälistä korvapuustipäivää. 
Mies leipoo meillä pullat ja leipookin erittäin herkullisia pullia! 
Tällä ohjeella syntyy n. 16 korvapuustia. 
Ilman fudgeja ohjeella syntyy perinteiset korvapuustit.

Fudge-korvapuustit

3 dl maitoa
½ pakettia hiivaa
1 muna
¾ tl suolaa
1 dl sokeria
1 ½ tl kardemummaa
100 g voita
n. 8 dl vehnäjauhoja

Täyte:
75g voita
¾ dl sokeria
1 ½ rkl kanelia
n. 4-5 pieneksi pilkottua fudge-karkkia (ostin irtokarkkeina)

Voiteluun:
1 muna
1 tl vanilijasokeria
pinnalle raesokeria

  • Murenna hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää muna, sokeri, suola ja kardemumma. Lisää osa jauhoista. Sekoita taikina tasaiseksi. Alusta loput jauhot, sekä pehmeä voi taikinaan. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi liinan alla.
  • Kauli taikina n. 60 x 30 cm:n kokoiseksi levyksi. Sekoita pehmeä voi, sokeri ja kaneli tahnaksi ja levitä se taikinalevylle. Ripottele päälle fudge-murut. Kääri rullaksi. Leikkaa rullasta n. 4 cm kokoisia paloja. Paina sormella jokaisen palan keskelle leikkaussuunnassa syvennys. 
  • Kohota liinan alla. Sekoita munan joukkoon vanilijasokeri ja voitele tällä kohonneet korvapuustit. Ripottele pinnalle raesokeria.
  • Paista 225 asteessa n. 10min.




maanantai 3. lokakuuta 2016

Herkullinen lohipiirakka


Lohipiirakka

Pohja
100 g pehmeää voita
1 dl juustoraastetta
½ dl perunajauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ dl kylmää vettä

Täyte
loimulohta tai lämminsavulohta
3 perunaa
purjoa
paprika
200 g smetanaa (valkosipuli)
1 kananmuna
suolaa, pippuria
öljyä ja voita paistamiseen

  • Nypi pohjan kaikki ainekset keskenään, mutta lisää vesi aivan loppuvaiheessa. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
  • Kuori ja kuutioi raa´at perunat. Paista perunakuutiot voi-öljyseoksessa lähes kypsiksi. Lisää joukkoon paloiteltu paprika ja pilkottu purjo. Jatka paistamista kunnes perunat ovat kypsiä ja paprika sekä purjo hieman pehmentyneet. Mausta suolalla ja pippurilla. 
  • Jos käytät kypsiä perunoita, lisää ne vasta lopuksi hieman kypsennettyjen paprikoiden ja purjojen joukkoon. 
  • Levitä seos piirakkapohjalle. 
  • Paloittele pinnalle lohi. 
  • Sekoita kananmuna ja smetana keskenään ja kaada täytteen päälle. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja auringonkukan siemeniä. 
  • Paista 200 asteessa uunin alatasossa n. 45min.


sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Porkkanapiirakka


Porkkanapiirakka on yksi suosikki leivonnaisistani ja sitä tuleekin tehtyä melko usein. Se on vielä parempaa, jos malttaisi antaa piirakan nukkua ja maustua yön yli. Ohjeella tulee 33 x 23cm piirakka. 

Porkkanapiirakka

Pohja
100 g voita
4 kananmunaa
2,5 dl sokeria
300 g porkkanaraastetta (n. 4 porkkanaa)
4 dl jauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
kardemummaa, kanelia

Kuorrutus:
100g pehmeää voita
200g sulatejuustoa
n. 400g tomusokeria
2 tl vanilliinisokeria
pinnalle pähkinärouhetta tai mantelirouhetta

  • Kuori ja raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. Sulata voi. 
  • Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon porkkanaraaste ja voisula. 
  • Sekoita kuivat aineet ja mausteet keskenään ja sekoita taikinan joukkoon.
  • Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan/pellille.
  • Paista 200 asteessa n. 15 minuuttia.

  • Sekoita kuorrutuksen aineet sähkövatkaimella tasaiseksi massaksi ja levitä jäähtyneen pohjan päälle. Ripottele pinnalle pähkinä/mantelirouhetta.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...