perjantai 28. lokakuuta 2016

Suussa Sulavat Pätkis-Mokkapalat

Postaus on tehty yhteistyössä Arlan kanssa.
Rakkaalla lapsella on monta nimeä; mokkaruudut, mokkaneliöt, suklaaruudut, suklaapiirakka, suklaaneliöt, suklaapelti, masaliisa... Ruotsissa tämä leivonnainen tunnetaan nimellä "kärleksmums" eli rakkausnami. Meillä on aina kutsuttu tätä klassikkoleivosta mokkapalaksi.

Mehevät mokkapalat ovat varma myyjäisten hitti ja kahvipöydän kestosuosikki, joka maistuu kaiken ikäisille. Ne on helppo ja nopea valmistaa. Perus raaka-aineetkin löytyvät yleensä jo valmiina kaapista. Leivosta on myös helppo tuunata, esimerkiksi lisämällä hasselpähkinärouhetta, kookosta tai vaikka cola-tiivistettä taikinan joukkoon. Mokkapaloista on helppo tehdä myös gluteeniton versio. Tällöin vehnäjauhot korvataan gluteenittomalla jauhoseoksella – tutustu tästä gluteenittomien mokkapalojen reseptiin.


Pelkkä sana mokkapala saa veden kielelle ja ihmiset ympärillä huokaisemaan haaveillen. Arlan mokkapalaohjeella valmistat mehevän suklaiset mokkapalat, joissa on kunnon kerros kuorrutetta. Ohje ei petä! Tällä reseptillä valmistin mm. viime kesän ratsastuskilpailujen kanttiiniin mokkapaloja, jotka hävisivät niin nopeasti, että murustakaan en saanut itse maistettua. Jäin vain nuolemaan näppejäni, joten valmistin vielä pellillisen seuraavan viikon heinätalkoisiimme. Arlan ohjeeseen lisäämällä pussillisen Pätkiksiä valmistuu mintun ja suklaan ystävän unelmaleivos.



Pätkis-Mokkapalat (n. 30cm x 40cm)

Pohja
150 g Arla Meijerivoita
1½ dl Arla kevytmaitoa
3 kananmunaa
3 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
¾ dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
4 dl vehnäjauhoja
1 pss Pätkiksiä

Kuorrute
75 g Arla Meijerivoita
¾ dl vahvaa kahvia
½ dl kaakaojauhetta
1½ rkl vaniljasokeria
5 dl tomusokeria

  • Vuoraa 30x40 cm korkeareunainen uunipelti leivinpaperilla. 
  • Sulata voin kanssa kattilassa joko kaikki tai vain reilu puolet Pätkiksistä. Jätä seos hieman jäähtymään. Jos säästät Pätkiksiä, voit nostella ne taikinan joukkoon pieneksi murusteltuna aivan viimeiseksi. 
  • Sekoita siivilöidyt kuivat aineet keskenään. 
  • Vatkaa kananmunat ja sokeri huolellisesti kuohkeaksi vaahdoksi.
  • Lisää muna-sokerivaahtoon kuivat aineet, voi-suklaaseos sekä maito. Sekoita tasaiseksi, mutta vältä vatkaamista. Kaada taikina pellille. 
  • Paista uunin ala- tai keskiosassa uunista riippuen noin 20min 175 asteessa . Ota kakku uunista, anna jäähtyä hetken aikaa.
  • Kuorrute: Sulata voi kattilassa. Lisää sekaan kahvi, kaakao, vaniljasokeri ja tomusokeri ja sekoita hyvin. Lisää tarvittaessa tomusokeria, jos kuorrute tuntuu liian löysältä. 
  • Levitä mokkapalojen kuorrute jäähtyneen kakun päälle. Ripottele pinnalle kookoshiutaleita, nonparelleja, pähkinärouhetta tai suklaalastuja.


Millä nimellä teillä mokkapaloja kutsutaan? Oletko kokeillut mokkapalojen tuunausta?

Oma erikoisin mokkapala tuunaukseni on ollut, kun lisäsin taikinan joukkoon hapankaalia. Luin jostakin, että hapankaalia kannattaa kokeilla myös makeisiin leivonnaisiin. Saksassa tunnettu leivos on Chocolate sauerkraut cake, josta sitten ajattelin kokeilla tehdä suomalaisemman version. Pelkäsin hapankaalin vahvan maun tulevan leivoksesta liikaa läpi, mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Hapankaali toi mokkapalaan mehevyyttä ja mukavan erilaisen vivahteen makuun. En oikeastaan edes pidä hapankaalista, mutta mokkapalassa se ei ollut ollenkaan hulluman makuista. 


Maukkaita mokkapalahetkiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti