maanantai 26. joulukuuta 2016

Kylmäsavuporo-hyytelökakku


Tämän joulun uuttuutena valmistimme joulupöytään porokokakun. 
Kakku sopisi kyllä loistavasti muihinkin juhliin tarjottavaksi! 
Koristeeksi kakkuun ajattelin laittaa katajan oksan, mutta sellaista en kerinnytkään hakea tähän kattaukseen. :) 


Kylmäsavuporo-hyytelökakku

pohja
n. 100g tummia hapankorppuja
(muutama digestive-keksi)
1 dl voisulaa

täyte
1 prk (2dl) kermaviiliä
1 prk  vispikermaa
1 prk ruohosipulituorejuustoa
kurkkua
pieni punasipuli
1 - 2 pss (150 - 300 g) kylmäsavustettua pororouhetta
mustapippuria
persillijaa
3 liivatetta
sitruunamehua

kiille
2 dl karpalomehua
3 liivatetta
jäisiä karpaloita


  • Murskaa hapankorput hienoksi monitoimikoneella ja sekoita keskenään voisulan kanssa. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle.
  • Laita liivatteet likoamaan. Vatkaa vispikerma kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon tuorejuusto ja kermaviili. Paloittele tuorekurkku ja punasipuli pieniksi kuutoiksi ja sekoita ne pororouheen, persilijan ja mustapippurin kanssa keskenään. Yhdistä pororouheseos ja kermaseos keskenään.
  • Kiehauta noin ruokalusikallinen sitruunamehua ja liuota siihen liivatteet; anna hetki jäähtyä ja sekoita liivateneste täytteeseen.
  • Kaada täyte hapankorppupohjan päälle ja anna jähmettyä vähintään muutaman tunnin.

  • Liota liivatelehtiä paketin ohjeen mukaan. Kiehauta pieni tilkka karpalomehua ja liuota siihen liivatelehdet. Sekoita liivateliemi lopun mehun joukkoon ja kaada varovasti kakun pinnalle. Pudottele pinnalle karpaloita. Anna kakun hyytyä mielellään seuraavaan päivään.


sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Skagenröra


Skagenröra on klassinen ruotsalainen katkrapurapusalaatti, 
joka sopii erinomaisesti saaristolaisleivän kanssa tarjottavaksi. Niin hyvää!

Skagenröra

1 - 2 pss katkarapuja
1 punasipuli
n. 1½  dl majoneesia
1 prk ranskankermaa
tilliä hienonnettuna
sitruunamehua
mustapippuria, suolaa

  • Sulata katkaravut pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta ne. Kuori ja hienonna punasipuli. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna makujen tasoittua hetki kylmässä.

perjantai 23. joulukuuta 2016

Pizzapuustit


Pikkupizzoja hieman poikkeavassa muodossa. Erittäin hyviä! 
Pizzatäytteen voi itse valita oman maun mukaan (kinkkua, juustoa sipulia..:)

Pizzapuustitaikina
2 dl maitoa
25 g hiivaa
1 tl sokeria
ripaus valkosipulijauhetta ja ripaus suolaa
1 kananmuna
½ dl auringonkukka öljyä
2 dl sämpyläjauhoja
n. 3 - 4 dl vehnäjauhoja

Liota kädenlämpöiseen maitoon hiiva. Lisää sokeri, valkosipulijauhe, suola, kananmuna, öljy ja sämpyläjauhot ja sekoita tasaiseksi. 
Alusta taikikakoneella tai käsin loput jauhot. Kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.

Kuvalliset ohjeet puustien tekoon löydät tästä.

Munakasrulla


Munakasrulla

10 kananmunaa
1 ½ dl maitoa
1 dl vehnäjauhoja
suolaa

  • Vatkaa kulhossa kananmunien rakenne rikki. Sekoita joukkoon vehnäjauho, maito ja suola. Kaada seos leivinpaperilla vuoratulle pellille. 
  • Paista 200 asteessa n. 30 min. 
  • Levitä hieman jäähtyneen munakkaan päälle haluamasi täyte ja kääri se kääretortun tavoin rullalle.

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Sämpyläpizzat


Sämpyläpizzat

2 dl huoneenlämpöistä vettä
25 g hiivaa
3 rkl öljyä
½ tl suolaa
½ tl valkosipulijauhetta
1 tl pizzamaustetta
n. 2 ½ dl vehnäjauhoja
n. 2 dl sämpyläjauhoja

Täyte oman pizzamaun mukaan.

  • Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää osa jauhoista ja sekoita tasaiseksi pallovispilällä. Lisää öljy ja mausteet. Alusta loput jauhot taikinaan (käsin tai koneella). Anna kohota noin puolituntia. 
  • Tee taikinasta pullia ja kohota niitä noin kymmenen minuuttia. Valmistele mieleisesi täyte (omissa pullissamme oli pohjalla ketsuppia, tomaattipyrettä ja runsaasti valkosipulia ja näiden päällä edellisen päivän jauhelihakastiketta, kirsikkatomaatteja ja juustoraastetta).
  • Paina pulliin juomalasin pohjalla syvennys ja täytä. 
  • Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.

tiistai 20. joulukuuta 2016

Helpot piparkakku rahkamuffinit


Tällä ohjeella valmistat rahkaiset muffinit ilman vatkaamisia. Muffini-vuokiin taikinan joukkoon voi vielä piilottaa vaikkapa palan valkosuklaata. Valkosuklaakuorrute kruunaa leivoksen. 

Piparkakku rahkamuffinit (n. 12 kpl)

3 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl pullomargariinia
1 prk Arla piparkakku makurahkaa
½ dl maitoa
2 kananmunaa

  • Sekoita puuhaarukalla kuivat aineet keskenään. 
  • Lisää loput aineet hyvin sekoittaen, mutta vältä turhaa vatkaamista.
  • Jaa taikina vuokiin lusikalla. 
  • Paista 200 asteessa uunin alatasolla n. 15 - 20 minuuttia.

kuorrutus
65 g huoneenlämpöistä voita (ei sulatettua)
n. 50 g tomusokeria
50 g valkosuklaata
1 keltuainen

  • Sulata valkosuklaa. Vatkaa voi ja tomusokeri vaahdoksi sähkövatkaimella. Vatkaa keltuainen joukkoon. Lisää lopuksi valkosuklaa ja vatkaa tasaiseksi. Jos kuorrute tuntuu liian löysältä tai maistuu esim. liian voiselta voi tomusokeria vielä lisätä.

Banaaniminikuppikakut


Banaaniminikuppikakut (20kpl)


taikina
1 banaani
2 rkl vaaleaa siirappia
2 rkl maitoa
60 g voita
1 dl sokeria
1 muna
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

  • Soseuta banaani kulhossa haarukalla. Sekoita joukkoon siirappi ja maito. 
  • Mittaa pehmeä voi ja sokeri eri kulhoon ja vatkaa kuohkeaksi. Vatkaa joukkoon muna. 
  • Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne voiseoksen joukkoon vuorotellen banaaniseoksen kanssa. Kääntele ainekset varovasti sekaisin.
  • Paista 180 asteessa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä.

kuorrutus
65 g huoneenlämpöistä voita (ei sulatettua)
n. 50 g tomusokeria
50 g valkosuklaata
1 keltuainen

  • Sulata valkosuklaa. Vatkaa voi ja tomusokeri vaahdoksi sähkövatkaimella. Vatkaa keltuainen joukkoon. Lisää lopuksi valkosuklaa ja vatkaa tasaiseksi. 
  • Tässä vaiheessa Itse lisäsin vielä hieman sitruunamehua ja jos kuorrute tuntuu liian löysältä tai maistuu esim. liian voiselta voi tomusokeria vielä lisätä.

lauantai 17. joulukuuta 2016

Kaura-porkkanasämpylät


Sämpylöiden alkuperäinen ohje on Kinuskikissalta. Ihanan meheviä ja maistuvia sämpylöitä! <3

Kaura-porkkanasämpylät (n. 8kpl)

Taikina:
½ dl porkkanaraastetta (1 iso porkkana)
½ dl maitoa
25 g hiivaa
1 rkl tummaa siirappia
1 tl merisuolaa
¾ dl rypsiöljyä
½ dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
n. 4 dl sämpyläjauhoja
Voiteluun:
1 muna
Pinnalle:
kaurahiutaleita

  • Raasta porkkanat hienoksi raasteeksi.
  • Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murenna ja liota joukkoon hiiva. Lisää siirappi, merisuola, öljy, porkkanaraaste ja kaurahiutaleet.
  • Sekoita joukkoon jauhoja desilitra kerrallaan aluksi kauhalla tai puuhaarukalla sekoittaen, lopuksi kädellä vaivaten. Anna taikinan kohota vähintään 30 minuuttia.
  • Leivo taikinasta pitkä tanko. Jaa tanko samankokoisiin paloihin ja pyörittele paloista sämpylöitä.
  • Laita sämpylät pellille leivinpaperin päälle ja anna kohota liinalla peitettynä 20 minuuttia.
  • Voitele munalla ja ripottele pinnalle kaurahiutaleita.
  • Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia.

torstai 15. joulukuuta 2016

Valkosipulinen juusto-porkkanasalaatti


Anoppini valmisti tällaista joulupöytään jokunen vuosi sitten. Muistaakseni oli lehdestä ohjeen ottanut ja olisiko siinä mainittu, että on venäläisen joulupöydän lisuke. Joka tapauksessa; tätä on tullut joka joulu sen jälkeen meidän joulupöytään valmistettua. Sopii erittäin hyvin yhteen jouluruokien ja kalojen kanssa.

Valkosipulinen juusto-porkkanaraastesalaatti

3 dl porkkanaraastetta
3 dl juustoraastetta (esim. edam ja/tai emmental ja/tai gouda ja/tai mozzarella)
5 kynttä valkosipulia
ranskankermaa
majoneesia
mustapippuria

  • Sekoita raasteet keskenään. Murskaa valkosipulit joukkoon. 
  • Lisää ranskankermaa ja majoneesia maun ja koostumuksen mukaan. Mausta pippurilla. 
  • Anna vetäytyä ja maustua kylmässä, vähintään muutaman tunnin.

Valkosipulinen-juustoporkkanasalaatti kuvassa oikealla.

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Herkullinen Bataattilaatikko


Tällä ohjeella valmistetusta bataattilaatikosta on tullut joulupöydän suosikkilaatikkoni. 
Eikä ole vaikea valmistaa! Niin hyvää! <3

Bataattilaatikko

1 kg bataattia
2 dl ruokakermaa tai punaista maitoa
1 dl korppujauhoja
1/2 dl siirappia
1 kpl muna
2 rkl rypsiöljyä
1 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria
1/4 tl muskottipähkinää
1/4 tl inkivääriä
Pinnalle:
2 rkl korppujauhoja
2 rkl voita

  • Kuori ja lohko bataatit ja keitä ne suolalla maustetussa niukassa vedessä. Anna korppujauhojen turvota sillä aikaa kermassa.
  • Valuta bataateista vesi pois ja survo ne. Sekoita sähkövatkaimella joukkoon öljy ja muna. 
  • Sekoita siirappi ja mausteet kerma-korppujauhoseokseen ja sekoita seos bataattien joukkoon. Tarkista suola. 
  • Kumoa seos voideltuun uunivuokaan. Ripottele pintaan korppujauhoja ja painele kuvioita lusikalla. Vuole pinnalle vielä voinokareita. 
  • Kypsennä bataattilaatikkoa 150-asteisessa uunissa noin 2 tuntia.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...